perjantai 29. heinäkuuta 2016

Hyppyjä maanantailta

Tässä pieni ja lyhyt postaus maanantailta. Pääsin siis itse maanantaina hyppäämään Madolla, ja olen todella tyytyväinen millainen poika oli. Tykkäsin todella pajon Madon hyppytyylistä ja veikkaan että se paranee kun aletaan vaa treenaamaan, sekä huomasin itse että mun on vain helpompi päästä hypyihin mukaan ja ratsastaa kun alla on siompi hevonen. Ei sillä että Ekku olisi ollut huono mutta oli mulla paljo vaikeampi päästä esim ekun hyppyihin mukaan.

Madeolla on kyllä taitoa isommillekin esteille, sen huomasin myös että kun esteet nousee poika hyppää paremmin ja on kivempi ratsastaa esteille onhan se sentään isohevonen. Esteillä se kyllä isnnostuu hieman muta kyllä hyppysissä pysyy ja minusta on kiva kun siitä tulee todella kevyt hypätessä. Odotan kyllä nyt paljon vain valmennuksia alle. Tykkään muutenkin pojasta paljon se on todella kitti ja rehti hevonen, maastossa todella varma ja mutenkin sileellä ratsastaessa kuuliainen.

Sanni joka hyppäsi Madolla myös piti minulle pientä tunnin tynkää sillon, sain apuja itselleni kun minunkin hyppäämisestä oli jo aikaa, viimeksi sillon Ekulla. Mutta eipä mulla muuta, tosi pieni tästä tulikin:D 


perjantai 22. heinäkuuta 2016

Puolenvuoden este tauko

Pitkästä aikaa pääsen tännekin kertomaan kuulumisia, töitten takia ei ole oikeen kerinnyt ja saannut aihetta kirjottaa mistään. Mutta nyt on, eilen olikin vähän erillaista touhua Madon kanssa, nimittäin poika pääsi hyppäämään puolenvuoden tauon jälkeen. Omistaja on kyllä hypännyt Madeolla kotona noin 100cm rataa mutta tauon takia alotimme hissukseen. Ystävämme Sanni kävi kokeilemassa miltä heppa tuntuu, ja pojasta näki jo kun esteitä alettiin kentälle roudaamaan kuinka hän tiesi mitä on tulossa. Sanni alotteli ihan perus verrytelyllä käynti, ravi, laukka jonka jälkeen hän verkkasi pienellä kavalettiristikolla. Madeo oli kyllä inoissaan päästyään hyppäämään, huomasi kyllä että poika tykkäsi puuhasta. Ensimmäinen hyppy minkä Sanni otti oli kyllä huvittava :D 


Tässä tapahtuu laukan vaihto pukin kautta:D

Poika hyppäsi kun este olisi ollut 120cm tai vähintäänkin syönnyt sen:)

Ihan perus kavaletti oli ja pysty sekä sarja jonka väli oli noin 10m

Verryttelyn jälkeen Sanni otti sinisen pystyn mukaan ja kavaletti nostettiin maapuomista ristikoksi, Mato "Madeo" lempinimiä on jo pojalle kertynyt! Mutta niin poika vaikutti ihan mukavalle mutta kuulema vaatii aika paljon käännöksissä ulkoapuja sekä tasapainoa tarvitsee rakentaa, mutta nekin kehittyy kun alkaa vaan treenaamaan ja lihas massaa saadaan kasvatettua. Madeolle ostettiin juuri rehu joka kasvattaa massaa nimeä en muista. 
Sanni tuli sarjan kerran ja sitä piti vähän leventää kun Madolla on aika iso laukka niin kävi väli ahtaaksi, sitten siirsimme sitä 10m kun ensin se oli noin 9m. Mitään ongelmaa ei ollu todella ilamavia hyppyjä poika otti.

Nostimme pystyä ja sarjan molempia osia noin 80cm niin huomasi selkeästi että pitä isompi este niin Madeo hyppäsi paremmin, käytti itseään hypyn aikana eikä antanut vain roiskasta, niinku se meinasi pienemmillä tehdä. Eli toisin sanoen hypätä "selättömästi" siihenkin on todennäköisesti muutos tulossa kun se lihas alkaa kasvamaan niin on helpompi hepan kantaa itseään.


siinä pieni pätkä, toivottavasti näkyy...



 Ilmavaraa löytyy...

 Madeolla käytetään hypätessä olymppiakuolainta kolmipalalla.


Sanni sanoi että oli mukava heppa ja eikun hyppäämään vaan. Niikun nyt sitten olen maanantaina itse menossa hyppäämään ja Sanni pitää tuntia. Olen kyllä innoissani että pääsen vihdoin esteille!

Mutta mennään sitten tähän päivään, Kävin Madon kanssa pienellä 2h kuntoilu maastossa. Lähdin tallin pyörittäjän kanssa sellaisille jumppamäill. Kun talin pihasta lähtee maasto riteille niin niitä riittää monen kilsan päähän, maastoilemme sellasessa metsässä kun  Rahametsä ja siellä menee ravureille hiittisuorat mtkä ovat varmaa 5km pitkiä. Eli siellä kyllä riittää lääniä ravata ja laukata niin pitkään kun jaksaa. Aloitimme pienellä rennolla hölkällä josta lähdimme sitten kasvattamaan ravia, ravasimme noin 2km hiitin päähän josta lähdimme sitten pienelle mettä polulle jossa oli itse jumppa mäet! 
Näillä mäillä en ollut iste koskaan käynnyt ja halusin että minullekin ne näytetän, koska se jos joku niin on hyvää reeniä hevoselle kun kiipeää pitkää ja jyrkää mäkeä ylös ja sitten alas tasaisella ja rahallisella käynillä niin että hevonen käyttää jokaista ihastaan. Hevosellehan on yleensä helpompi ravata kun kävellä mäki ylös niin se on todella tärkeää että tämä tapahtuu käynissä!

Siinä olemme matkalla:) muita kuvia en sitten ottanutkaan maastosta kun joutui tekemään töitä.

Minusta on hyvä että maastossakin voi tehdä hevosella töitä ja teettää tehtäviä, nimittäin se on todella hyvää vaihteua hevoselle sille riittää kun maisema vaihtuu eikä ole aitoja ympärillä niin se on hevoseta aivan eri asia. Totta kai on myös niitä rauhallisia ja rentoja maastoja niitäkään ei saa unohtaa! Mutta pointtini oli että jos itsestä tai hevosesta alkaa tuntua kentällä pyöriminen turhauttavalta niin ne voi myös toteuttaa maastossa:)
Madeo on kyllä kotiutunut hyvin nykyään laiduntaakin kaverin kanssa ja käyttäytyy mutenkin hyvin, paljon on tullut uusia juttuja mutta kyllä huomaa että alkaa tottua sääntöihin:) ja ei ole enää niin sählä käytävällä taikka ratsastaessa. Itse pidän todella paljon, Madeo on todella paljon minun tapanen hevonen!


maanantai 11. heinäkuuta 2016

Kesä fiilistelyä!

Nyt on muuten kesän paras lomaviikko takana, festarit juhlittu ja ratsastettu hulluna. Eli siis aika rauhottua ja paluu arkeen sekä töiten pariin, henkilökohtasesti ei kyllä jaksaisi yhtään! Mutta on se vain yritettävä, vaikkakin se lomailu oli ihan kivaa. Tosiaan olin koko viimeviikon yksin kotona porukat lähti lomareisulle pohjoseen. Hoidin Madeota äidin ystävän kanssa joka on ottanut meidän kanssa hevosen ylläpitoon! Eli hoidamme sitä yhdessä kaikki kolme. Sain viime viikolla liikuttaa pojan kolmena päivänä ja tutustua rauhassa, viime postaukseen en saannut ratsastus kuvia koksa ei ollut kukaan kuvaamassa joka oli toisaalta ihan hyvä. Oli se meno sen verran hirveää :D

Kävin ridaamassa siis ke,to ja la, torstaina hevonen tuntui jo paremmalta ja että tämähän alkaa jo onnistua. Vielä menin aika iisisti otin vain tuntumaa ja katoin miten poika liikkuu. Lauantaina menin jo aika normaalisti, työstin eniten ravissa, otin siirtymiä ja nopeita temmon vaihteluita. Madeo oli sinä päivänä aika kuumalla päällä energiaa oli myös yrittää possuilla, sieltä tuli pieniä pukkeja ja jopa kyseenalaisti apujani, tosissaan sain tehä hommia ettei poika keksi lisää temppuja. Kun höyryt oli saatu pois niin poikaa oli todella hyvä!

Pyydän jo anteeksi kauheeta istuntaani, Madeon koulupenkki on toppauksessa ja estesatula vääntää istunnan ihan taka kaarelle. Sekä katson jonnekkin ihan muualle ku pitäs :D



Laukka on ainakin pojalla kunnossa!

Pusi,pusi. M kiittää!:*


Summer up!

Tässähän kävi nyt niin että minun piti mennä uppiin vain perjantaina, mutta se meni siihen että olihan sinne pakko päästä myös lauantaina! Minun kesän kohokohta jota olin odottanu koko kesäkuun, ranttaliksi oli laitettava:D Perjantaina olin kaverini Sussun kanssa, huvittavaa kun meitä on kaksi molemmat Susanna nimisiä! Mutta niihän me vähän ollaan kuin kaksoset. Mutta joo siis perjantaina Summer up alkoi, ja olimme siellä. Keli oli aika arvaamaton todella pilvinen ja sää näytti sadetta koko päivän mutta medän onneksemme ei saanut kuin ihan illasta vähäsen. Hauskan pitoa ei unohdettu ollenkaan, meininki oli katossa!
 
Siinä näkyy molempien päivien esiintyjät!

Minä ja Sussu perjantaina!

TIIHONEN. Cheek oli kyllä mahtava!

Hupia oli vaikka muille jakaa!

Perjantaina Cheek oli aivan mahtava. todella hyvän keikan veti, äänihuulet oli jos esn illan jälkeen koetuksilla. Mutta kyllä sinne vain lauantaina tallin jälkeen oli vielä päästävä, keliki oli mahtava aurinko paistoi ja yli 20-astetta lämmintä. Lauantaina menin toisen kaverini Avan kanssa joka oli tullut ulkomaanmatkalta perjantaina, oli ihana nähä pitkästä aikaa. 

Tyga esiintyi lauantaina viimesenä ja sitä kaikki odotti. Kyllä sen huomasi mysö porukan määrästä alueella, siellä oli yli puolet enemmän väkeä kuin perjatiana. Tottakai aurnkokin toi ihmisiä enemmän. 
Lauantaina minä ja Ava:D

Tyga!

Kyllä on muuten ääni käheenä, hyvä että ees apihausta kuuluu:D Oli se kyllä sen arvosta kroppakin on kipeä kaikesta tanssin ja hyppimisen määrästä, eiköhän tää arkeen palaaminen tee ihan hyvää! Poikaystävänikin pääsee tämänviikon viikonloppuna ekalle lomalle intistä, ihanaa päästä rauhottumaan maalaismaisemiin ja viettämään hänen synttäreitä:) En kyllä tiiä onko se kovin rauhallinen juhla pv mutta toivotaan! 

Nyt on kuvia kuvan perään! Niikun lupasin että niitä on tarjolla, mahtava viikko takana kiitos ihan kaikille! Nautitaan vielä loppu kesäkin hyvällä fiiliksellä.








keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Madeo van het uilhof z

Tosiaan tänää oli ensimmäinen ratsastus Madeon kanssa, näin ekaksi kerraksi se ei ollut mikää huono kokemus. mutta todellakin tuntu hassulta hypätä ison hepan selkään jolla on isot liikeet Ekun jälkeen.  Ratsastaessa Madeon kanssa saa olla todella tarkka ulkopohkeesta ja ulko-ohjan tuntumasta, ja hevonen ei anna mitään imaiseksi. Se on minusta kiva asia että sinne ei vaan jää matkustamaan vaan saa tehdäkkin jotain jos aikoo jotain ratsastuksen aikana hyötyä.
Madeo on muutenkin mukava käsitellä, hiukan hän meinaa jalkojensa kanssa sählätä käytävällä kun laittaa kuntoon mutta uskoo kun komentaa.

Aloitin hevosen kanssa ratsastuksen jonkin aikaa siinä kävellen ihan vain pitkin ohjin, jonka jälkeen otin ohjat ja rupesin testailemaan mistä vivusta ja nappulasta tapahtuu mitäkin :D parit pysähdykset otin ennen ravia. Todella isoliikkeinen ja takapää on vahva liikkeille lähdössä oikein ponnistaa eteenpäin. Madeo on herkkä mutta tarvitsee todella selvät ja kuitenkin "vahvat" avut mitä pyydetään ja hyvän tuen. Ravien jälkeen otin vielä laukat molempiin suuntiin ja sen sai antaa pyöriä kunnolla!






Videokin minulla on tämän päivän ratsastuksesta. Sen näet minun instagramista @susanna_karolina. Huomenna ja perjantaina käyn myös ridaamassa yritän jaksaa kirjotella niitäkin jotain:)

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Hieno mies tallissa!

Nyt on onnenpäivät saavutettu! Nimittäin Madeo on haettu tänään meille, sanoin jo aikasemmin että en päässyt mukaan koeratsastukseen enkä ole hevosta nähnyt muutakun kuvasta mikä löytyy ekasta postauksesta. Tänään siis lähdettiin äitini ja äidin ystävän kanssa hakemaan Madeota Nurmijärveltä, siellä näin tämän hienon herran ekaa kertaa ja todellakin se kuva ei kertonut mitään miltä hevonen näytti! Ensinnäkin kuvassa hevonen näyttää mustalta:D  mutta se taisi olla Madeon talvi väri, nimittäin hevonen oli vaalentunut niin että omistajakin ihmetteli mitä kesäaurinko oli karvalle tehnyt.


Vähäsen on kämänen kuva puhelimella äkkiä otettu, kun oltiin valmistautumassa lähtöön uuten kotiin. Madeo seisoo korvat hörössä oottaen uusi tuulia:) Elikkäs yllätyin itse todella paljon kuinka hieno hevonen oli, tiesin kyllä että todella laadukas peli on tulossa mutta en osannut odottaa tälläistä! Madeo on siis todella vaaleakarvainen tällä hetkellä.

Lastasimme hepan ja se meni todella hyvin, Madeota ei ole kuljetettu noin puoleen vuoteen minnekään, ja sen huomasi kun hevosen sai koppiin kiinni. Hän alkoi hermostua ja rupesi etujalkojaan viuhtomaan siihen tahtiin että lähdettiin aika reippaasti liikkellee ettei poika riko koppia:D Sen verran teräviä kuopasuja sieltä tuli. Muuten matka meni moitteettomasi heti kun pääsimme motarlle hevonen rauhoittui, ja seisoi ihan rauhaassa. Ainu vain kaikki liikenevalota ja pysähdykset saivat pojan leottomaksi, kai hänelläkin oli kiire uuteen paikka.

Siinä olemma matkalla kotiin.


Perille saapuessamme omistaja tuli meidän mukaan katsomaan millaiseen paikkaan Madeo pääsee ja että kaikki meni hyvin. Kun otimme pojan pois kopista niin oli hän hieman stressannut matkasta apieni hiki oli noussit pintaan, komeasti hän tuli kaula pitkänä ja hiukan korskuen tarikusta ulos:D



Jälleen laatu on mitä on, ensinnäkin heilahtanut. Mutta kaikesa komeudessaan hän katselee missä nyt ollaan! Äitini pitää hevosta 



Tämä kuva on minusta huvittava, kun Madeo kävi hieman kuumana ja oli aika vahva kun puski eteenpäin. Huomatkaa pieni äitini:D

Päästimme Madeon laitumelle, sillä hän oli oiken rennosti vaikka mut hevoset kiinnostuivat heti uudesta vieraasta. Tallille oli tulossa satulaeppä ja samalla se toppasi Madeon koulusatulan niin nyt on hyvä ratsastella;) Olen kyllä iloinen että tämmöinen löytyi, en vaan malta odottaa ensiviikkoon että pääsen ratsastamaan. Sillon meinaan ottaa parempia kuviakin kun on aikaa! Ainiin ja Summer up liputkin on ostettu tänään, tästä kesästä tulee kyllä niin paras.


tiistai 28. kesäkuuta 2016

Päivät tiedossa

No nyt ollaan tietorikkaampia kun pari päivää sitten. Nimittäin Madeo tulee tämän viikon perjantaina, ja minulla alkaa viikon loma töistä! Ai että Juhannuskin on saatu vietettyä rauhalisin merkein mökkeillen ja hyvän grilliruuan parissa. Madeon lisäksi odotan myös viikon päästä alkavaa Summer up festivaalia jonne olen menossa yhden parhaan kaverini kanssa.

Ensiviikko on siitä kiva kun saan olla yksikseni kotona kun muu perhe lähtee pohjoseen kesälomareissulle. Itse en lähde mukaan festareiden takia ja hoidan sillä viikolla Madeon, ihanaa päästä ratsastamaan melkein 2kk tauon jälkeen ja se on minulle liikaa. En oikein tiedä mitä odottaa kun pääsen kokeilemaan uutta hevosta ensimmäistä kertaa koska tiedän hevosesta vain sen mitä äiti on kertonut. Suurin jännitys on ehkä se sopiiko hevonen minulle, onko se minun laiseni ja sellainen millä on mukava ratsastaa, toden näköisesti ensimmäinenkerta on aina ensimmäinen ja se meneekin kuin en osaisi lajia ollenkaan. Itse se että pitää mennä vieran hevosen selkään ei jännitä, olen sen verran ratsastanut eri hevosia.

Juhannuksesta voisin sanoa sen verran että hyttyset ovat syöneet minut kokonaan, ja olen varmaan edelleen ihan turvokissa siitä ruoka määrästä mitä söin :D. Mutta niinhän se pitää nauttia keskikesän juhlasta hyvällä ruoalla ja juomalla sekä hyvässä seurassa! Itse Juhannusaatto meni myöhäseksi pelasimme poikaystäväni ja kavereidemme kanssa aamu viiteen lautapelejä.




Siinä vielä kuvia mitä olin napannut Juhannukselta

Odotan jo seuraavaa postausta, ja voitte varamaan jo tietääkin kuka/mikä on aiheena. Lupaan että kuvia on ainakin tulossa paljon! Tämmöinen pieni tiivistelmä Juhannuksesta ja siit mitä on tulossa.

torstai 23. kesäkuuta 2016

Uusitulokas

Tässä olisi nyt ensimmäinen blogi postaukseni ikinä, en ole siis ennen pitänyt blogia. Elikkäs olen uusitulokas täällä blogi piireissä. Jännitää vähä nähdä mitä tästä tulee jaksanko kirjoitella tänne säännöllisesti ja riittääkö minulla aiheet! Pääsäännöllisesti aiheeni liikkuvat hevosissa mutta saa ehdotella kyllä kaikkea, näin uutenatulokkaana kokeilen mielelläni kaikkea uutta.

Mutta ei suinkaan uudet tuulet puhaltaa myös heppa asioissani. Minulla oli ennen suokki ruuna Ekku josta kerroinkin jo hevoset sivulla. Ekku on nyt siis myyty ja syynä siihen on se että Ekun taso ei enää riittänyt sille tasolle missä minä ja äitini mennään, äitinikin siis  ratsastaa. Olemme oleet nyt noin kuukauden ilman hevosta. Ilman hevosta olo tuntuu turhauttavalle kaipaan hevosen selkään, toisaalta kesätyöni helpottavat vähäsen kun on päivisin tekemistä. Mutta tässä on myös toinenkin vierotusoireen paikka nimittäin en ole käynnyt koko tallilla kuukauteen, kun ei sinne ole ollut mitään erityistä asiaa tai syytä mennä.



Uusitulokas on jo tideossa!

Meille siis on tulossa uusi heppa  nyt heinäkuun ekallaviikolla tarkkaa päivää emme vielä tidä. Tämä uusi asukas tulee meille noin reilu vuodeksi ylläpitoon, kun hänen omistajansa lähtee asumaan ulkomaille. Ostosta emme vielä osaa sanoa mitään, mutta sekin selviää mitä omistaja meinaa vuodenpäästä tehdä kun tulee ulkomailta!

Madeo

Siinä olisi Madeo! 9-vuotias puoliveri ruuna. Äitini ratsasaa kuvassa.
Kun äitini kävi koeratsastamassa sen hän sanoi että todella mukava ratsastaa sekä todella herkkä ja osaava. Itse en tosiaan päässyt mukaan kokeilemaan, oli koulussa tärkeä päivä niin ei voinnut jättää väliin.

Uudestatulokaasta en tiedä vielä sen enempään, harmittaa kyllä paljon kun en itse päässyt mukaan, kun osaisn kertoa sillon enemmän hevosesta.  Kuviakaan ei ole kun tuo yksi kämänen omalla puhelimella otettu kuva äitinpuhelimesta :D  (pitihän se nyt jotenkin ikuistaa)

Eipä mulla nyt oikeen muuta näin ekaan postaukseen, mahdollisimman hyvin yritin sisäistää heppa asiani tällä hetkellä olevaan tilanteeseen. Sittenkun Madeo saadaan kuvioihin niin siitä voi tulla kiinostavampi postau. Kommenteja saa antaa ja ideoita mitä te haluaisitte kuulla minusta tai hevosista:)

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/16273265/?claim=8svsb3n2469">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>